|
Napsauttamalla tuotekuvia näet kuvat suurempana.
Porsaanleike
Aito porsaanleike miehen tiellä pitää. Mikä sitä paremmin sopisikaan rapean leikkeen kanssa kuin maustetut ranskalaiset, herkullinen kastike ja kasvikset. Jos muilla iskee annoskateus, on se sitten niiden harmi. RMG125
|
 |
Pannupihvi
Kunnon työpäivän päätteeksi mikä maistuisikaan paremmin kuin perinteiset jauhelihapihvit ja maalaislohkoperunat. Ja kyllähän siinä sivussa kasviksetkin löytävät paikkansa. Tuhdin annoksen jälkeen ei sitten tarvitse juosta heti jääkaapille. RMG127
|

|
Lihapullat ja muusi
Onneksi mummolan maut eivät ole jääneet vain muistoiksi. Perunamuusi ja lihapullakastike pitävät edelleen paikkansa. Iällä ei ole väliä, tämä yhdistelmä toimii aina. Ja kyllähän silloin ne kasviksetkin kuuluvat asiaan. RMG129
|

|
Poronkäristys ja muusi
Onneksi poronkäristyksen takia ei tarvitse matkustaa Lappiin asti. Pohjoisen herkut kun ovat jo löytäneet tiensä eteläänkin, ja tulleet myös jäädäkseen. Ainoa mikä tässä ihmetyttää on se, miten vähärasvainen liha voi olla niin mureaa ja maukasta. RMG130
|

|
Muikut ja muusi
Posiolla sanovat olevan kalaonnen kohdallaan. Taitaa väite pitääkin paikkansa, jos katsoo annoksessa muikkujen määrää. Iso keko friteerattuja muikkuja perunamuusin kyljessä ei ihan hetkessä katoakaan. RMG131
|

|
Pyttipannu
Perinteistä kannattaa pitää kiinni silloin, kun ne ovat näin herkullisia. Vaikka peruna, sipuli ja makkara on pilkottu pieneksi, riittää reilussa annoksessa silti kokoa. RMG132
|

|
Lasten lihapullat ja perunamuusi
Parasta siinä, että on porukan nuorin, on oma ruokalista, johon on valittu parhaimmat herkut. Kotoisan makuinen perunamuusi lihapullien kanssa on yksi näistä. Ja mitä kotoinen annos olisi ilman kasvislisuketta. RMG135
|

|
|
|
|
|
Metsästäjänleike
Miehen vietti vie aina oikeaan suuntaan. Kun porsaanleikkeen päälle lorautetaan sienikastiketta, ei homma voi mennä pieleen. Kun lautaselle vielä lisätään maustetut ranskalaiset ja kasviksia, vie se menneessään metsästäjänkin kokoisen nälän. RMG140
|

|
Grillattua kanaa ja kasviksia
Väriä lautasella saa olla, kunhan niiden rinnalle mahtuu kunnon filee. Proteiinitankkaus sopii päivän jokaiseen hetkeen. Ei voi väittää, etteikö tässä combossa kasviksetkin maistuisi maukkaille. Tämä annos todistaa, että terveellinenkin voi olla herkullista. RMG141
|

|
Valkosipulikanaa
Sanovat, ettei valkosipuli sovi seurassa nautittavaksi. Väitän, että asia on päinvastoin: valkosipulia kuuluu koko seurueen nauttia yhdessä, niin ei kukaan enää huomaa pieniä sivuvaikutuksia. Ja harvapahan pystyy vastustamaan valkosipulikastikkeella höystettyä kananfileetä, kun vierellä on vielä rapsakoita röstiperunoita, maukasta pekonipapua sekä täytetty herkkusieni. RMG142
|

|
|
|
|